Koulun rakennuspaikaksi on aikanaan (1904) valittu se paras mahdollinen kohta maisemassa: ympäristöstään kohoava kallio. Moni on hämmästellyt paikan valintaa, koska koulun pihapiiri rajautuu jyrkänteeseen, josta on toistakymmentä metriä pudotusta. Arvelen, että myös ensimmäiset maahanmuuttajat, hylkeenpyytäjät, ovat majailleet täällä, jolloin vedenpinta oli 30m (koulun korkeus merenpinnasta 35 m). Vedenalaiset jyrkänteet muodostavat luonnon monimuotoisuus -keskittymiä, joissa on paljon ravintoa, ja joiden ympärillä myös linnut, kalat ja hylkeet viihtyvät. Harmaahylkeille on riittänyt paitsi ruokaa myös oivia lekottelu- ja lisääntymispaikkoja. Koulun pihapiirin itäpuolella puolestaan nousee kallioseinämä, jonka kiveen ajan saatossa kovertuneet luolamaiset laavut ovat olleet oivallisia pyytäjien suojia, miksei majapaikkojakin. Ken tietää, tutkimuksia alueella ei ole tehty. On hyvin tavallista, että koulut ja myös kirkot sijaitsevat jo kivikaudella hyviksi maja- tai leiripaikoiksi todetuilla kallioilla.
 |
| Koulupihan alapuolista jyrkännettä |
Kattoremppaa kallion päällä
Koulun sijainti mäen päällä aiheuttaa logistisia haasteita. Autonrenkaiden kuluttamat painaumat ovat jäiset ja liukkaat hiekoituksesta huolimatta. Jyrkän nousun jälkeen pihatie kääntyy vielä jyrkästi koulun eteen. Tiilien nostoa varten saapunut kuljettaja aloitti luvattoman savottansa sahaamalla pihatien ympäriltä puiden oksia ja tokaisi tervehdykseksi: "Auto on uusi ja maksanut puoli miljoonaa, joten naarmuja ei saa tulla". Hän luopui yrityksestä, sillä uutuuttaan kiiltävällä autollaan hän pääsi mäkeä vain puolitiehen...(Paikan henki puuttui peliin?) Seuraavana päivänä saapui uusi yrittäjä: nuori kuljettaja ajoi vaivatta peruuttaen nostoautonsa ylös mäelle ja mäenpäältä nokka edellä koulun eteen. Kuljettaja oli laskenut nokassa sijaitsevan nostimen auton lavalle painoksi. Nuoren miehen kasvoilta paistoi iloinen onnistumisen tunne. Myönsi, että jännitti vähän. Hylkeenpyytäjä-ainesta.
En ole löytänyt saviruukun palasia hylkeenmetsästäjien laavuilta. Silti paikan henki suorastaan vaati savea katemateriaaliksi. Valitsin savitiileen myös sen ekologisuuden ja pitkäikäisyyden takia. Betoni ei materiaalina tunnu enää hyvältä. Arvelin että savitiilen valinta on myös ilmastoystävällisempi, mutta en löytänyt aiheesta laskettua tietoa. Koulu seisoo tuulisella paikalla ja lukkiutuvat tiilet estävät lumen pakkautumisen tiilien alle. Savitiilistä löytyy lukkiutuva malli. Lisäksi savitiilet ovat kauniita: poltossa syntynyt syvä okranpunainen hivelee silmää ja mieltä. Koulun entiseen keittolarakennukseen olen vaihdattanut lukkiutuvat savitiilet jo aikaisemmin (2004). Tuolloin tiilien valinta ei ensiyrittämällä onnistunut: tiilet alkoivat lohkeilla (epäonnistunut poltto?) jo muutaman vuoden jälkeen. Urakoitsija vaihtoi takuutyönä tiilet uusiin - tosin nekään eivät ole näin tummia. Savilaadussa ja poltossa on eroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti